Villi ja vapaa.

Ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen meillä oli miehen kanssa "laatuaikaa" kahdenkesken. Vimpan päälle ulos syömään ja sen jälkeen konserttiin, siihen jota olin odottanut kesästä lähtien. Marakatti jäi mummon hoiviin, mutta päätti jo sillä hetkellä kun sipaisin vielä viimeiset huulikiillot naamaan, ettei tee iltaa mummolle (tai äidille) liian helpoksi.

Huutoa ja kiukkua jatkui illan mittaan siinä määrin, etten oikein päässyt fiilikseen edes parin viinilasin voimalla. Hermostuneena höpisin koko ruokailun ajan Marakatista, vauvoista, eroahdistuksesta, elämää suuremmista asioista ja synnytyksestä samalla kun mies yritti virittää keskustelua siemailemistaan viineistä, ruoasta ja ylipäätään kaikesta muusta paitsi vauvoista. Jälkikäteen harmittaa. Olisi pitänyt juoda yksi viinilasi lisää, tuijotella miestä silmiin ja olla vilkuilematta kännykkää koko ajan. Odotin iltaa niin kovasti, mietin vaatevaihtoehtoja kuukausikaupalla ja taiteilin korkkareilla,etten varmasti könähdä huppelissa nurin. Ja sitten puudutan jutuillani miehen tainnuksiin, hermoilen enkä muista edes kiittää. Plääh.

Toista tilaisuutta en heittänyt hukkaan, vaan nautin joka minuutista kun sinkutin äidin polkupyörällä lähikauppaan jäätelöostoksille. En ollut ajanut pyörällä neljään vuoteen, joten perhoset vatsassa hyppäsin Nopsan selkään ja huomasin,että...hei, sitä taitoahan ei oikeasti unohda. Vastatuuli ja tihkusadekaan eivät saaneet suupieliä alaspäin kun sinkutin villinä ja vapaana kohti kilometrin mittaisia jäätelöaltaita. Valtavan valikoiman äärellä uppouduin ajatuksiini eikä ykskaks ollutkaan kiire mihinkään. Takaisin polkiessa etukori oli lastattu täyteen jäätelöä.

Niin siis mehän olemme Suomessa tällä hetkellä. Ei kai kukaan nyt Moskovassa lähde polkupyörällä jäätelöä ostamaan. Tai edes pyöräilemään.