Kananugeteista se kaikki sitten lähti.

Heräsimme seitsämän aikaan aamulla ilotulitukseen. Kadut olivat tyhjät ja miliisitkin kuikistelivat taivaalle sen näköisinä, ettei show ehkä ihan tuohon aikaan ollut odotettavissa mutta juhlapäivä mikä juhlapäivä. Venäjäkiintiöni on tällä hetkellä näääääääin täynnä. Yhdentekevät pikkuasiat ovat tökkineet pitkin lokakuuta ja huomasin, että olen vaarallisen lähellä räjähdyspistettä. Tunnen nahoissani, että seuraava venäläinen tumpelo joutuu agressiivisen hyökkäyksen kohteeksi ja niinpä hyppään ex tempore junaan ja viiletän rajan yli hengittelemään raitista ilmaa.

Viimeinen niitti kärsivällisyyden kirstuuni naulattiin sunnuntaina kun yritimme ankean ja laiskan päivän päätteeksi tilata kotiinkuljetuksena kiinalaista. Tai yleensäkin ruokaa. Mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Puhelinrumban päätteeksi oli selvää, että venäjällä käsite "kotiinkuljetus" kaipaa ehkä hieman tarkennusta. Kymmenestä nettisivuillaan kotiinkuljetusta mainostaneista firmoista kahdeksan oli sitä mieltä, että kyllä kotiinkuljetettuna saa mutta itse pitää noutaa???? Yhdellä oli kotiinkuljetus muttei juuri sinä mainittuna päivänä. Ja yhdellä ruuan tekeminen/tuominen kestäisi vähintään kolme tuntia. Lähin noutotaikkuravintola ei vastannut puhelimeen joten raahauduimme roikkumaan oven kahvaan, turhaan. Paikka oli pistänyt parin viikon sisällä luukut kiinni.

Lähimäkkärin kassalla tärisi hentoinen pojan tumpelo, joka ilmiselvästi pelkäsi että vellova mummomassa tajuaa etuilla kohta tiskin toisellekin puolelle. Piti jankuttaa, toistaa ja korjata. Aloittaa taas alusta, toistaa ja pyytää toistamaan. Tyyppi nyökytteli ja vilkuili kokoajan jonnekin kaakkoon väistellen katsekontaktia kuin ruttoa. Siitä huolimatta kotona huomattiin, että pussista puuttuivat kananugetit. MINUN, NÄLKÄISEN JA HENKISESTI TASAPAINOTTOMAN  HIRVIÖN KANANUGETIT. Edes itku ei tullut. Olin yksinkertaisesti järkyttynyt ja nytkähdin täysin raiteiltani.

Menen vessaan laskemaan sataan ja manaan pöntöllä huohottaen kaikki toimimattomat liikennevalot, tupakkaa silmille puhaltelevat miehen köriläät pikkupikkukäsilaukkuineen, jalkakäytäville nonstoppina räkivät takatukat, käytävän seiniä yötäpäivää epämääräisesti tuhoavat remonttireiskat, makuuhuoneen ikkunan alla puolen vuoden ajan asfalttia vuoronperään poranneet, kaivaneet ja täyttäneet sedät *, suodatinpussien turhan metsästyksen ja tunkeilevat mummot turkeissaan ja paljeteissaan hevon kuuseen.

On pakko päästä hetkeksi pois. Ihan vaan vaikka pariksi päiväksi. Nähdä, että tapahtuu niitä typeryyksiä muuallakin. Ei se ole venäläisten vika. Ummetus, turvotus, pullahtanut napa, suonikohjut ja selluliitti. Siinä on jo viisi syytä miksi niitä nugetteja ei olisi pitänyt unohtaa. Raskaus on muutenkin pistänyt hormoonit ihan uudelle tasolle. Ehdotin itse anoppi-miniä päivää ensi viikolle. Masokisti minä ilmiselvästi kaivaa verta nenästään.

Mikäli blogiin ei kuulu hetkeen päivitystä, olen räjähtänyt atomeiksi. Joko kiukusta tai ummetuksesta.



* Keväästä lähtien makkarin ikkunan alla on tapahtunut öisin jotain todella outoa. Tyypit tulevat ja avaavat saman kohdan suojatien edustalta, poraavat ja sohivat sitä ihan päämäärättömänä, täyttävät ja tasoittavat sen ja aloittavat taas muutaman viikon päästä uudestaan. Unohtuuko asfaltin alle joka kerta jotain vai mikä on? Ei voi käsittää.