Oppimisia.

Marakatilla on luonnetta. Yhdessäkään neuvolan onnellinen-ja-tasapainoinen-äiti-sekä-vauva oppaissa ei kerrottu, että vajaan kuukauden ikäisellä vauvalla on jo todella luja omatahto. Ja sisua enemmän kuin vanhemmissaan yhteensä. Käymme keskustelua siitä, kumpaan vanhemmista nopea kiihtyminen ja lyhyt pinna viittaa.

Marakatin mielestä mm. oma sänky, tutti, tärisevä sitteri keinumahdollisuuksineen tai tuttipullo ovat ihan turhakkeita eikä maailmassa tarvita muuta kuin tissit. Sinällään ihan ymmärrettävää ja hellyttävääkin, mutta äidillä kulkisi henki paremmin jos esimerkiksi lenkillä voisi käydä ilman, että tarvitsee juosta ennätysajassa talon ympäri tai miettiä miten toisen rinnan saisi jätettyä kotiin. Tai jos minua odottaisi noin pehmoinen sänky ja pumpulinen unipussi, niin arvatkaa tarvitsisiko houkutella nukkumaan...

Vatsavaivojen ja jälleen kerran pahenneen nuhan siivittämät viikot ovat olleet jokseenkin haastavia. D-vitamiineilla viskasin kuikkaa enkä aio rääkätä liman kiusaamaa tyttöä niillä toistaiseksi. Kyllä, olemme kokeilleet vesi- ja öljypohjaisia ja tulos on sama: viisi-kuusi tuntia katkeamatonta ja sydäntä raastavaa kipuitkua iltaisin sekä muutenkin tuskaiset päivät ja rauhattomat yöt.Valvomista ja yliväsymystä niin vauvalla kuin äidilläkin. Eikö oikeasti ole muuta keinoa täällä auringon hylkäämässä pohjoisessa??

Käynti lastenlääkärillä lähikaupungissa olisi pitänyt nauhoittaa neuvolan opetustilanteita varten. Siskoni päärynän kokoiseen autoon oli ahdettuna kolmen aikuisen lisäksi vaunukoppa, ratasosa josta ensin irrotettiin renkaat, turvaistuin, tusina laukkuja sekä tyytyväisesti uinuva Marakatti. Koska autossa ei ole takaovia, tuotti tavaroiden sijoittelu blondeille päänvaivaa. Turvakaukalo eteen. Toinen ovi oli penkkaa vasten tukossa joten kukaan ei päässyt takapenkille. Turvakaukalo irti ja taakse. Vaunukoppa eteen ja rattaat takakonttiin. Äitini jäi ulos. Vaunukoppa taakse ja äiti eteen. Minä jäin ulos. Päätöntä pyörimistä kesti varmaan pidempään kuin matka lääkärille.

Selväksi on myös käynyt mitä eroa on nätillä, ihanalla, söpöllä vauva-vaatteella ja sillä järkevällä ja käytännöllisellä, jonka loppujen lopuksi jaksat pukea kakkaa työkseen tuottavalle paketille. Toppapuvun hihoille meinasin näyttää saksia. Ehkä en leikkaakaan niitä irti vaan löysennän niitä kainaloista tekemällä sinne aukot.

Kadonneita vatsalihaksia olen alkanut pikkuhiljaa metsästämään tekemällä tilaisuuden tullen edes muutaman liikkeen. Ja suurkiitos pakkasukolle, joka tajusi hävitä nevadaan. Olemme päässeet ulos!! Pukemista lukuunottamatta se olisi enemmän kuin rentouttavaa. Toistaiseksi saan hien pintaan jo etukäteen kun mietin miten paljon puen itseäni valmiiksi, sitten Marakattia,laitan vaunut valmiiksi, puen Marakatin loppuun, hän tekee kakat housuun, riisun, pyyhin hikeä, imetän...puen taas ja lähden hiestä märkänä juosten ulos ja unohdan jotain oleellista. Vauvaa en tosin vielä ole unohtanut mihinkään:)