Kukkuluuruu.

Saamaton, saamattomampi, saamattomin...olemme saaneet nauttia koko kesän Suomen raikkaasta ilmasta, auringosta, portaattomasta uloskäynnistä, takapihan nurmikosta, kilometrien jäätelöaltaista ja kaikesta muusta kivastamukavasta. Olla öllötin enkä jaksanut kirjoittaa, tein sitä pääni sisällä yrittäen selkeyttää ajatuksiani. Ja selkenihän ne; tajusin etten yhtään oikeastaan enää haluaisi tulla takaisin Moskovaan. Edes kaksi viikkoa hotellissa eivät ahdistaneet. Eikä se, että viisumit tarkertuivat monen monta kertaa taas byrokratian portaisiin ja loput hoiti murphyn laki; oli vääriä nimiä, omituisia lisädokumentteja ynnämuuta...

Mutta hei, täällä olemme koko poppoo. Takataskussa viisumit kolmeksi vuodeksi jippiijihaa. Kaksi käsiparia ja Marakatti. Satakymmenen kiloa tavaraa mukana. Aamu valkeni sotkun keskellä päänsäryssä. Mies aloitti uuden duunin ja Marakatti jännitti mukana valvomalla lähes koko yön. Kahvin ja tumman suklaan voimalla olen raivannut jo eteisen lattian tyhjäksi.

Marakatti kääntyy vatsalleen, ympäriämpäri. Hänellä on kaksi hammasta alhaalla ja hiuksia hieman pään peittona. Hän juo vettä mukista ja istuu syöttötuollissa, huojuen mutta kuitenkin. Hän ottaa isäänsä poskista kiinni ja tuijottaa ihaillen silmiin, höpöttäen ihan omituisia. Saman höpötyksen hän aloitti jokaikinen kesäaamu vartin yli viisi. Uni tulee edelleen yleensä vain vaunuissa ja kestää kolmekymmentä minuuttia. Vahinkoja tosin sattuu ja joskus on vierähtänyt tuntikin. Väsyn iskiessä hän murisee kuin karhunpentu kunnes silmät painuvat kiinni.

Rappukäytävä on samassa kunnossa kuin 2,5kk sitten ja remonttireiskat ovat hävinneet tältä erää. Kadulla istui kerjäämässä sama tuttu babushka. Kaikki on siis ennallaan.