Kolme toivomusta

Joku viisas joskus on sanonut että pitää varoa mitä toivoo sillä se saattaakin toteutua. Niinkuin silloin jos ruikuttamalla ruikuttaa, vaatimalla vaatii syntymäpäivälahjaksi jotain "todella hyvää kameraa" kuvitellen, että ehkä valokuvaus onkin se minun juttuni. Ja sitten sellaisen saa eikä sille oikein löydy tilaa olkapäiltä. Tai voimia käsilihaksista. Laukkukin on niin iso, että tuntuu kuin kantaisi rinkkaa. Ja sitten vielä toinen vahtii koko ajan, että se varmaan roikkuu kainalossasi joka askeleella. Kuinka kukaan ikinä kerkeää ottaa hienoja kuvia tuommoisella? Ensin kaivat sen laukusta joka on kiertynyt selkään, sitten poistat suojat, laitat sen päälle, painelet nappuloita (tietysti oikeita tilanteeseen sopivia), kiertelet ja zoomailet ja viuuhhh...tilanne oli ohi noin kymmenen minuuttia sitten. Tarvitsee harjoitella vähän niinkuin lännen nopein aseellaan.

Tai silloin kun toivoo, että kumpa minullakin olisi rinnat. Sellaiset kivan muotoiset ja hyvän kokoiset niin, että avoinainen kaula-aukko ei näyttäisi huutavan jotain. Sitten kun sellaiset saa, ihan luomusti vielä niin ne eivät oikein tunnu sopivan mihinkään. Ei ainakaan entisiin liiveihin. Eikä mahallaan makaamiseen. Eikä juoksemiseen. Eikä portaiden kävelemiseen. Viettelevän kaula-aukon ja push-uppien sijaan ne pitää panssaroida saumattomien seksintappajaurheiluliivien suojiin, jotka näyttävät joltakin turvaliiviltä. Entisiin liiveihin verrattuna uudet näyttävät yhteen sidotuilta pyöräilykypäriltä. Ne eivät mene kasaan edes matkalaukussa. Kuppien sisään saa kyllä pakattua monet sukat.

Yksi toive jäljellä. Taidan käyttää sen hyvin viisaasti.

Kutsu jolla haetaan viisumia, jolla pääsen kotiin ja joka sitten vaihdetaan vielä erilaiseen viisumiin perillä on seikkaillut välillä Moskova-kalakukkola noin viikon. Siis ylimääräistä. Myöhässä. Yhteensä sitä on väännetty kohta neljä viikkoa.Tänään juuri silloin kun asunto on tyhjä, kuriiri yrittää tuoda sitä kotiin. Se ei siis tullutkaan postissa. Eikä siitä myöskään ilmoitettu etukäteen. Eikä sitä enää tänään voinut toimittaa uudelleen. Enkä minä kiertolainen päässyt eteenpäin seuraavan riesaksi. Ehkä huomenna. Vituttaahan se. Joka kerta. Mutta ehkä näin on parempi. Ystävät, jotka hikeentyvät Moskovan historiallisissa helteissä ja nielevät savua (muutakin kuin tupakan tällä kertaa) ovat kovasti sitä mieltä, ettei siellä ole nyt kovin terveellistä. Kenellekään mutta ei ainakaan meille kahdelle.

Viikkojen vieriessä yritän viljellä ympärilleni positiivisia ajatuksia, ainakin positiivisesti negatiivisia. Vain silloin tällöin olen ajatellut heittää räjähtäneet matkalaukut parvekkeelta ja kaiken niistä ympäri huonetta levinneen roinan sinne perään. Sitten olenkin laahustanut kaupungille, syönyt mustikoita ja ostanut lisää roinaa leviteltäväksi. Ja sitä paitsi täältä saa takuuvarmasti V a l i o t a.