Vieraalla planeetalla.

Moskova näytti parhaat puolensa heti lentokentällä; passijonossa ei ollut ketään, virkailijalla saattoi ehkä jopa havaita pienen hymyn häivän suupielessä tai sitten se oli vain tahaton lihasnytkähdys, jonka kotiinpaluusta innoissani tulkitsin hyväntahdon eleeksi. Matkalaukut, ne kaikki viisi, pullahtivat pika pikaa hihnalle eikä mitään ollut mennyt rikki. Tullivirkailijakin vain vihelteli eikä kiinnittänyt ylileveään kuormaan mitään huomiota. Hyvä niin, sillä hintaa tuolle rekkalastille tuli Suomen päässä suolaiset 190e eikä siihen punnittu edes minun ylipainoa:)

Ongelmat alkoivat vasta kotinurkilla, kun Moskova-päivän kunniaksi kadut olivat autoilta edelleen iltamyöhällä sulki. Lähimmän korttelin nurkilla kävimme keskustelua miliisin kanssa, joka suostui päästämään taksin talon nurkalle mikäli se matelee kymmenen kilometrin tuntivauhtia. Emme päässeet kuin metrin eteenpäin, kun joku isompi pamppu olikin sitä mieltä ettei autolla nyt saa ajaa missään olosuhteissa vaikka show oli ohi ja lavaa purettiin täyttä häkää. Teatraalinen esitys ison mahan kanssa laukkuja perässään vetävästä marttyyrista meni sekin hukkaan. Tarvittiin yksi lisäkäsipari saamaan tavarat kotiin.

Keittiössä yksi kuollut torakka, sekin kitukasvuinen. Jääkaapissa epämääräinen mustan vihreä pallo, jota epäilen sinne unohtuneeksi kaaliksi. Maljakossa haiseva risukasa, joka ehkä on sen saman kukkakimpun jäänne jonka ostin joskus kesäkuun lopulla. Muuten valtakunnassa kaikki hyvin. Pyörimme hetken kotona kuin vieraalla planeetalla. Mikään ei tuntunut oikein miltään ja vaatekaappia avatessani tuntui kuin tirkistelisin jonkun muun komeroon. Ehkä se onkin sitä sillä kaikki vaatteet näyttävät olevan väärää kokoa.

En solahtanut kaupungin vilinään ihan niin sujuvasti kuin olin kuvitellut. Matkalla tapaamaan Hapankaalia viisumiasioita hoitavaan toimistoon erään paperin puuttuessa, meinasin vaipua epätoivoon. En löytänyt metrolippua saati pankkikorttia. Metrokorttiin tarvitaan käteistä. Sain haalittua summan kasaan kolikoista ja ruttusista kympeistä ja sitten matkustin väärälle metropysäkille. Se kuulosti samalta kuin se oikea...venäjän liittymä ei toiminut, eikä siihen hätään ollut lataamiseen käteistä, niimpä lisäohjeiden toivossa piti hakea siinä välissä suomen sim-kortti. Tässä vaiheessa piti myös käydä vessassa. Selkeistä ohjeista huolimatta onnistuin etsimään paikkaa yli tunnin. Sen jälkeen kun olin ensin ajellut mihin sattuu ja käynyt kotona. Hapankaali ylisti hikistä vaimoa, joka itku kurkussa selitti ettei tunnistanut paikkaa sitten ollenkaan vaikka siellä jonkun kerran on tullut käytyäkin.

Metrossa yritin skarppina seistä asemissa oven vieressä, mutta joka kerta joku nykäisi hihasta ja talutti ykskaks tyhjentyneelle paikalle istumaan. Ulko-ovella eräänä iltana odotellessa tajusin yhtäkkiä jo istuvani taksissa kun minut puukattiin sisälle lämpimään. Vatsan myötä olen alkanut saamaan huomiota. On ennenkuulumatonta, että venäläinen nostaa metrossa katseen lehdestään, lattiasta tai edes avaa silmänsä, mutta ilmeisesti tämä ei päde raskaana olevien kohdalla. On jokaisen kansalaisvelvollisuus katsoa, ettei vatsa palellu tai kohde muuten vain rasitu käyttäytymällä huolimattomasti. Jos näin on, siitä voi kyllä huomauttaa. Ihan sympaattistakin. Tässä vaiheessa.