Kakkavaippoja ja eccolenkkarit...

...voisi ihan hyvin olla blogin uusi nimi. Jos lähtee neljän tunnin vaunulenkille kahdeksan aikaan aamulla, niin korkkareilla voisi matkalla heitellä vaikka puluja. Jalassa loistaa upouudet eccotennarit; mukavat, matalat ja vähän ehkä...pliisut.

Sain nauraa hervottomasti itselleni kun löysin verhon takaa puoliksi juodun kahvikupin, jonka pintaa koristi valkoinen täplikäs kerros sekä kakkaa...todennäköisesti olen säilönyt kupin vieressä hetken myös käytettyä vaippaa. Muistan kuinka kesäisin vaahtosin hikisin sukin kävelemisestä puhtailla lattioilla kun ajatus varpaan kuvista parketilla ahdisti...näköjään pipo voi löystyä siihen pisteeseen, että se valuu jo silmille. Ajatus varpaankuvien kyttäämisestä lattialla tuntuu jotenkin absurdilta sen jälkeen kun on bongannut muutaman päivän vanhaa paskaa ikkunalaudaltaan.

Kymmenen päivää ilman kuumaa vettäkin meni noin vain. Ilman valitusta ja natinaa. Ihan samalla tavalla kuin edelliset päivät kuuman veden kanssa. Vips vaan. Keitin Marakatille pesuvettä ja kävin itse suihkussa hampaat kalisten.

Kesä Suomessa lähenee ja väistämättä aika täällä loppuu kesken. Kuvittelin olevani tähän mennessä jo tiukasti piireissä ja ehkokkaana Moskovan aktiivisimmaksi äidiksi, jonka vauva taipuu joogassa vähintään lootusasentoon, ui ja lausuu Tolstoita. Minä järjestäisin äiti-lapsi kekkereitä ja tarjoilisin omatekoisia muffineja sekä yllättäisin poppoon kutomalla kaikille samiskaulahuivit. Tosiasiassa olen vasta lueskellut uintimahdollisuuksia tarjoavan keskuksen nettisivuja, ollut ihan näin lähellä tavatakseni muita äitejä ja saada keskusteltua asiaa muiden lapsellisten aikuisten kanssa ja kerran yllättänyt miehen tekemällä kakun, jonka pohjaan piti vain vasaroida keksejä muruiksi ja kaataa kuumaa voita päälle.

Mihin päivät kuluvat vaikka nousemme jo ennen kuutta joka aamu? Tuleeko lapsestani ihan uuno kun äiti on epäsosiaalinen, saamaton lapanen? Joku ilmiselvästi varastaa aikaani ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Kyllähän minä muuten.

Ennen lähtöä saamme vielä vieraita Suomesta, joita odotamme kovasti. Nämä tuskin yrittävät myrkyttää meitä. Sitä ennen pitäisi miettiä pakattavat tavarat valmiiksi. Tai mieluummin vaikka pakata jo osa. Ahdistaa. En ole vieläkään toipunut siitä, kun pakkasin kaiken Suomessa viimeksi yksin. Ahtauduin tavaroiden ja Marakatin kanssa siskoni päärynän kokoiseen autoon ja istuin jossakin peräkontin ja takapenkkien välimaastossa vaunukopassa renkaan päällä pää vinossa. Ja miehen mielestä olisin voinut lentää yksin kotiin. Ilman matkalaukkuja. Tavarat taskussa? I rest my case.

Poks sanois pulu.

Viime viikot olen useasti ajatellut kirjoittaa ja jopa pari kertaa koneen sitä varten avannutkin. Kerran myös jotain kirjoittanut ja tämänkin tekstin alun jo eilen kesken jättänyt ja tallentanut.

Miten te muut lapselliset kerkeätte oikeasti tekemään ikinä mitään? Marakatti on ajastettu nukkumaan maksimissaan tasan 30 minuuttia niin vaunuissa kuin keinussakin. Vieressä voi vierähtää niukinnaukin jopa tuntikin, mutta sehän tarkoittaa siis sitä, että minä voin korkeintaan hyödyntää sen ajan nukkumalla itsekin. Pikku pätkiä torkkuva tyttö on jo kuuden aikaan illasta valmis paketti pyjamaan ja seitsämältä nyhjätään jo sängyssä tissin kimpussa, pahimmillaan jo sikiunessa. Niin sitä jaksaakin aloittaa viserryksen viiden aikaan aamulla. Miten elämään saisi jonkinlaista järkevää rytmiä????

Babushkat piipahtivat Marakattia ihastelemassa ja parin päivän pikavierailu sujui ihan jees. Miehen ohjeistamat (lue pelottelemat) mummot eivät sen kummemmin puuttuneet mihinkään vaan keskittyivät hyyssäämään Marakattia kainaloissaan. Vierailu kruunattiin viimeisenä päivänä ruokamyrkytyksellä. Babushkat olivat sitten ostaneet vihannesten lisäksi myös smetanan läheiseltä torilta ja arvata saattaa millaisissa oloissa maitotuotteet siellä muhivat. Joku joka näyttää hämärästi ehkä kylmäkaapilta ei ole toiminut enää vuosiin ja juustot todennäköisesti kävelevät iltaisin itse auton takakonttiin.

Miestä öklötti ja vatsa kurnahti ympäri, anopilla oli ehkä hiukan heikko olo, iso babushkan suolisto ei ollut moksiskaan ja minä tein kuolemaa. 24 tuntia kitumista. Jäseniä särki, vatsa sekaisin ja sitä kouristi, maailman kamalin etova olo joka alkoi helpottamaan vasta kun puolen vuorokauden päästä aloin oksentamaan. Ja tämä kaikki siis äitienpäivänä. Minun ensimmäisenä. Mummot eivät ihan heti kokkaa meillä.

Viime viikkoihin on myös mahtunut vappu, ehkä pääsiäinenkin ja ainakin voitonpäivä. Ovella seisoneet miliisit, jotka etsivät niitä tyhmänrohkeita, jotka olivat heitelleet tankkeja parvekkeelta kananmunilla. Syylliset löytyivät vastapäisestä asunnosta. Olemme myös joutuneet itse inhottavan hyökkäyksen uhriksi ja tuhriutuneet pulun paskaan. Vaunut, vaatteet, kaikki. Tuon yhden ilkeän pulun ansioista haaveilen litsaavani kaikki tielle osuvat pulut litteiksi vaunujen renkailla. Läts vaan. Pulleat paskiaiset työntyvät muutenkin liian lähelle vaunuja siementen toivossa.

Sen lisäksi haaveilen satuttavani parvekkeen alle pesinyttä urpoa, joka kiduttaa meitä illat laulamalla ja soittamalla samaa saa***** biisiä kitarisat heiluen.  Tyyppi ei osaa laulaa eikä soittaa, kunhan kiusaa maailmaa olutrahan toivossa. Vain Venäjällä saa viddu keskustassa vetää sähköt kajareihinsa kerrostalon uumenista ja raiskata samaa biisiä tunnista toiseen puoleen yöhön. Alan seota pikkuhiljaa. Pakenemme kesäksi ja toivottavasti muutamme uuteen asuntoon heti elokuussa. Voin muuten joutua ongelmiin. Illalla yritin etsiä sopivaa kenkää heitettäväksi, mutta en raskinut luopua yhdestäkään.