Alan taas päästä kirjoittamisen fiilikseen, tosin turha kuvitella että aiheiltani olisin tässä kesän aikana jotenkin valaistunut. Piti ihan itsekin lukea mitä helmikuussa on päässä liikkunut ja sitä samaahan se. Natinaa ja kahden maan välillä heilumista ja jatkuvia jäähyväisiä suuntaan ja toiseen. Kesällä tosin laajensimme reviiriämme ja vietimme pari viikkoa Espanjassa, Marakatille kokovartalo-uv-uimapuku-lippis niskaliehukkeella systeemit päälle ja hyvin pärjättiin. Jätin tarkoituksella mainitsematta edellisessä lauseessa, että lomailemassa...olisin tarvinnut oikean loman tuon loman jälkeen kun Marakatilla tuntui olevan kahdeksan jalkaa ja vaaranpaikkoja joka puolella. Mies keskittyi pitämään ison grillin kuumana ja vatsat täysinä.
Kesä vietettiin Moskovassa, juhannuskin. Loppukesästä alkoi kuitenkin olemaan otsasuonille haastetta liikaa kun lähes koko keskusta ja koko asuinalueemme pistettiin taas remonttiin. Jokainen julkisivu on paketissa ja huterat rakennustelineet ja omituiset kyhäelmät ovat nielaisseet kapeat jalkakäytävät sekä yleensä vielä suikaleen tietä jonka tukkeena ovat myös molemmin puolin parkkeeratut autot sekä ajotaidottomat tumpelot jotka eivät osaa ohjailla isoja autojaan. Kahdensadan metrin matka puistoon sai hien pintaan joten siirryimme lenkkeilemään muutamaksi viikoksi Suomeen. Arvostakaa kuulkaa leveitä jalkakäytäviänne ja esteetöntä pääsyä Prisman karkkihyllylle. Ei haitannut sade eikä tuuli kun poljin sadetakin huppu silmille nyöritettynä äidin pyörällä Alkoon hakemaan kanavartaiden painikkeeksi valkoviiniä. Hymy korvissa tein vielä kunniakiekan korttelin ympäri ihan vain siitä ilosta, ettei vastaan tullut ketään eikä niskaan hengittänyt kukaan. Ei tungosta vaan tilaa ja omaa reviiriä.
Oli turha kuvitella, että tilanne täällä olisi jotenkin helpottunut. Läksimme Marakatin kanssa rattailla kauppaan, sitä ainoaa jalkakäytävää joka on vielä osin vapaa mutta sitä ei ollut enää, sitä jalkakäytävää. Eikä niitä ole missään siellä missä vielä lähtiessämme oli mahdollista kävellä. Ne on kaivettu pois. Tilalla on kuoppia, kiviä ja korkeita reunoja. Ne samat kohdat kuin viime kesänä ja sitä edellisenä. Kaupan edessä oleva asfaltti ammuttiin kuopille keväällä ja sitä muokattiin kuin Iisakin kirkkoa ja hieno tuli...ja nyt se oli taas auki. Teki mieli repiä niitä kuopankaivajia korvasta ja kirota. Vaikka eihän se niiden vika ole, kaivautuvat vaikka Kiinaan jos käsketään.
Kauan ja hartaasti odotetut tv-kanavat eivät näy koska antenni on jossakin rakennustelineiden välissä ja vihreään verkkoon huputettuna eikä signaalit kulje. Makuuhuoneen ikkunan ohi vedellään junavaunun kokoisia rakennustarvikkeita katolle ja sälekaihtimet pitää olla koko asunnossa kiinni tai yhtäkkiä ikkunaan voi ilmestyä jonkun pää. Toisaalta jos saavat katon korjattua niin ensi keväänä Marakatin huone voi pysyä kuivana. Täytyyhän niiden lumien räystäältä jonnekin valua.
Marakatilla todettiin muuten laktoosi-intoleranssi ja täällä Moskovassa se tuottaa vähän päänvaivaa. Paikallisen lastenlääkärin mukaan moista tautia ei edes ole ja niin tuntuu ajattelevan moni muukin sillä laktoosittomia tuotteita on todella vaikea löytää. Tuurillaan Valion hylaa jossain muodossa saa mutta kaikenkaikkiaan täytyy ravata sen kymmenen kauppaa, että saa haalittua järkeviä välipaloja kasaan. Lähikaupan täti neuvoi ystävällisesti ostamaan rasvattomia tuotteita, ovat kuulemma sama asia. Jonkin verran tyttönen laktoosia sietää mutta on ihan arvoitus mitä ja milloin...lentomatkalla ei sietänyt sitten yhtään mitään ja vartti koneen nousun jälkeen tuli ensimmäinen lasti vaipasta yli. Sitten toinen ja kolmas. Marakatille oli vaihtohousut mutta entäs minä...jatkolennolla oli pakko todeta vieressä istuvalle, että mitään en ole housuuni tehnyt tai en ainakaan tunnusta.
Kesä vietettiin Moskovassa, juhannuskin. Loppukesästä alkoi kuitenkin olemaan otsasuonille haastetta liikaa kun lähes koko keskusta ja koko asuinalueemme pistettiin taas remonttiin. Jokainen julkisivu on paketissa ja huterat rakennustelineet ja omituiset kyhäelmät ovat nielaisseet kapeat jalkakäytävät sekä yleensä vielä suikaleen tietä jonka tukkeena ovat myös molemmin puolin parkkeeratut autot sekä ajotaidottomat tumpelot jotka eivät osaa ohjailla isoja autojaan. Kahdensadan metrin matka puistoon sai hien pintaan joten siirryimme lenkkeilemään muutamaksi viikoksi Suomeen. Arvostakaa kuulkaa leveitä jalkakäytäviänne ja esteetöntä pääsyä Prisman karkkihyllylle. Ei haitannut sade eikä tuuli kun poljin sadetakin huppu silmille nyöritettynä äidin pyörällä Alkoon hakemaan kanavartaiden painikkeeksi valkoviiniä. Hymy korvissa tein vielä kunniakiekan korttelin ympäri ihan vain siitä ilosta, ettei vastaan tullut ketään eikä niskaan hengittänyt kukaan. Ei tungosta vaan tilaa ja omaa reviiriä.
Oli turha kuvitella, että tilanne täällä olisi jotenkin helpottunut. Läksimme Marakatin kanssa rattailla kauppaan, sitä ainoaa jalkakäytävää joka on vielä osin vapaa mutta sitä ei ollut enää, sitä jalkakäytävää. Eikä niitä ole missään siellä missä vielä lähtiessämme oli mahdollista kävellä. Ne on kaivettu pois. Tilalla on kuoppia, kiviä ja korkeita reunoja. Ne samat kohdat kuin viime kesänä ja sitä edellisenä. Kaupan edessä oleva asfaltti ammuttiin kuopille keväällä ja sitä muokattiin kuin Iisakin kirkkoa ja hieno tuli...ja nyt se oli taas auki. Teki mieli repiä niitä kuopankaivajia korvasta ja kirota. Vaikka eihän se niiden vika ole, kaivautuvat vaikka Kiinaan jos käsketään.
Kauan ja hartaasti odotetut tv-kanavat eivät näy koska antenni on jossakin rakennustelineiden välissä ja vihreään verkkoon huputettuna eikä signaalit kulje. Makuuhuoneen ikkunan ohi vedellään junavaunun kokoisia rakennustarvikkeita katolle ja sälekaihtimet pitää olla koko asunnossa kiinni tai yhtäkkiä ikkunaan voi ilmestyä jonkun pää. Toisaalta jos saavat katon korjattua niin ensi keväänä Marakatin huone voi pysyä kuivana. Täytyyhän niiden lumien räystäältä jonnekin valua.
Marakatilla todettiin muuten laktoosi-intoleranssi ja täällä Moskovassa se tuottaa vähän päänvaivaa. Paikallisen lastenlääkärin mukaan moista tautia ei edes ole ja niin tuntuu ajattelevan moni muukin sillä laktoosittomia tuotteita on todella vaikea löytää. Tuurillaan Valion hylaa jossain muodossa saa mutta kaikenkaikkiaan täytyy ravata sen kymmenen kauppaa, että saa haalittua järkeviä välipaloja kasaan. Lähikaupan täti neuvoi ystävällisesti ostamaan rasvattomia tuotteita, ovat kuulemma sama asia. Jonkin verran tyttönen laktoosia sietää mutta on ihan arvoitus mitä ja milloin...lentomatkalla ei sietänyt sitten yhtään mitään ja vartti koneen nousun jälkeen tuli ensimmäinen lasti vaipasta yli. Sitten toinen ja kolmas. Marakatille oli vaihtohousut mutta entäs minä...jatkolennolla oli pakko todeta vieressä istuvalle, että mitään en ole housuuni tehnyt tai en ainakaan tunnusta.
