Tyttö sä olet meritähti.

On aina mielenkiintoista lukea tai kuulla venäläisten mielipiteitä siitä, mikä Suomeen aina tammikuussa saa junalasteittain ryntäämään. Nyt, Venäjällä itse asuvana allekirjoitan lähes kaiken; puhdas luonto, edullisemmat hinnat, rauhallisuus ja ystävällinen palvelu, pelkkä olemisen helppous...se kaikki tuntuu Moskovan jälkeen luksukselta. Ikäviltäkään kommenteilta itänaapurit eivät varmaan välty, mutta se nyt kuuluu joskus pakettiin matkusti sitä mihin tahansa. Tai kuka tahansa. Ihan ihka ensimmäisellä venäjän matkalla minua luultiin ilotytöksi.

Siitäkin huolimatta, että olen 162cm pitkä (kahdella sentillä ON merkitystä) ja jotenkin minulla on muistikuva, että edes tuolloin, kymmenen vuotta sitten, en harrastanut sinistä luomiväriä, verkkosukkahousuja tai muutakaan kyseiseen ammattiin liittyviä stereotypioita. Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka Pietarissa pääsiäisenä, kuppainen hotelli Nevski prospektin päässä ja olemme palaamassa yökerhosta. Romanttisesti ruusu kainalossa ja sampanskajalla hankittu kikatushuppeli. Valtava saapas ilmestyy hissinoven väliin ja setä vinkkaa Hapankaalin syrjempään. Selittää, että periaatteessa huoria ei hotelliin saa tuoda, mutta kyllähän sitä sopimukseen päästään jos tinka on...ja hinksuttaa sormiaan omituisesti yhteen. Hetken jutustelun jälkeen setä lähtee tiirailemaan passeja respaan ja tämä vähemmän iloinen tyttö saa jatkaa miehensä kainalossa matkaa hissin peiliin vilkuillen...sittenkin liian lyhyt hame?

Ärsytti pitkään, että olin tahtomattani joutunut urpon vartijan yleistyksen kohteeksi, mutta sitähän se elämä on...venäläiset naiset ovat ******, ruotsalaiset miehet ******, suomalainen mies on ***** ja kaikki anopit ******* (tässä voi ehkä olla joku perä...) Seuraavana aamuna menen hotellin manikyyriin, lähes tasaraha taskunpohjalla sillä hinta komeilee isolla ikkunassa. Tunnin viilailun ja puunailun päätteeksi hinta onkin lähes tupla. Turisteille eri hinta vaikkei sitä missään ilmoiteta. Nolona palaan huoneeseen hakemaan lisää rahaa. Siitä hetkestä päätän, etten ehkä pidä maan tavoista kovinkaan paljon. Eipä käynyt mielessäkään, että vuosia myöhemmin tulen asumaan siellä. Enkä edelleenkään pidä läheskään kaikista maan tavoista ja kiemuroista.

Ehkä tässä jutussa piti olla joku juju, mutta kadotin sen tuossa matkanvarrella. Itseasiassa en edes muista miksi tuo välikohtaus tai matka ylipäätään muistui nyt mieleen tai että oliko minun edes tarkoitus kirjoittaa siitä.Toisaalta, monta muutakin asiaa hukka on viime aikoina vienyt. Unettomuus vain ruokkii lahoa päätä ja silmien alla olevien pussien edessä valokynäkin nöyrtyy ja myöntää tappionsa.

Miksi unet katoavat juuri nyt kun pitäisi nukkua. Ja vielä kun saisi nukkua. Kaikenlisäksi selkä vihoittelee joulupäivän kaatumisesta eikä ihme. Tömähdin vauhdilla selälleen mäkeen kuin tyyristyllerö ja hetki piti haukkoa henkeä kun keuhkot tyhjeni. Sätkin maassa kuin kilpikonna ja kaikki kolme mukana ollutta aikuista kiskoivat minua ylös. Kaiken lisäksi edellä kävellyt siskoni myönsi juosseensa ensin alta pois kun tajusi, että nyt se kaatuu!!! Ja toinen totesi että kävelen kuin meritähti. Jos ne kävelisivät.


Ps. Onko kenelläkään tietoa/kokemusta Tens-nimisestä laitteesta, jota voi käyttää synnytyksessä kivunlievityksenä? Se antaa jotain sähköimpulsseja ja lievittää supistuksia tai jotain sinne päin?